Tietoa meistä

Inspiraatiota ja innovaatioita, menestystä ja mahdollisuuksia.

Uskomme, että hyviä juttuja tekemällä avautuu hyviä mahdollisuuksia. Jokaisella yrityksen työntekijällä on yhtäläinen vapaus hoitaa omat vastuunsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Rautatieala viedään tulevaisuuteen vain olemalla luova ja luovuus tarvitsee aikaa ja tilaa.

Tarinamme edetessä Proxion on laajentanut palvelutarjontaansa myös muihin väylämuotoihin ja huoltovarmuutemme kannalta turvallisuuskriittiseen infraan.

Tarina

Uskallus ajatella isosti

Mieluummin päivä leijonana kuin loppuelämä lampaana. Kun pieksämäkeläinen Petri Puikkonen perusti Proxionin ja laati ensimmäisiä tarjouspapereita kahden työntekijänsä kanssa haukivuorelaisessa peltihallissa vuonna 2005, hänelle oli selvää, että yrityksen on tehtävä Suomen raideliikenteessä merkityksellisiä asioita. Alussa Puikkosen ideoille ja 10 miljoonan euron liikevaihtosuunnitelmille naureskeltiin. Reilu kymmenen vuotta myöhemmin Proxionin liikevaihto kipusi ensimmäisen kerran yli 10 miljoonan, sillä oli yli 100 työntekijää ja se toimi Suomen rautateillä ensimmäisenä yksityisenä operaattorina. Nykyään, yli 15 vuotta perustamisen jälkeen, Proxion on mukana kaikissa valtakunnallisesti merkittävissä raidehankkeissa, tuottaa kaikkia raidealalla tarvittavia palveluita ja kasvaa myös kansainvälisesti. Menestystarinan lähtöpiste on perustajan usko ajatella isosti.

Pieksämäellä syntynyt, sähkövoimatekniikan insinööriksi kouluttautunut Puikkonen menetti sydämensä rautatiealalle heti ensimmäisestä työpäivästä. Oli 1990-luvun loppu ja Suomen rautatieliikenteen hankkeet avautuneet yksityisille toimijoille muutamaa vuotta aiemmin. Puikkonen sai työpaikan raidehankkeiden rakennuskonsulttina. Hän kiinnostui alasta, tutustui sen eri toimijoihin ja näki tulevaisuuden mahdollisuudet. Kokemus muiden alojen yrittäjyydestä kannusti lähtemään omilleen myös raidealalla.

Alusta asti Proxionin toimintaa on ohjannut ajatus vastuusta ja vapaudesta. Proxion haluaa tehdä oman osansa sen eteen, että teollisuuden kilpailukyky paranee ja ihmisten liikkuminen helpottuu. Proxionin perustajana ja omistajana Petri Puikkonen uskoo, että hyviä juttuja tekemällä avautuu hyviä mahdollisuuksia.

Yhtä tärkeää on koko Proxionin historian ajan ollut se, että jokaisella yrityksen työntekijällä on yhtäläinen vapaus hoitaa omat vastuunsa parhaaksi katsomallaan tavalla. Rautatieala viedään tulevaisuuteen vain olemalla luova ja luovuus kärsii kahleista.

Toimintakulttuuri

Jokainen idea on tärkeä

Proxion on innovatiivinen ja nopealiikkeinen yritys, joka haluaa ravistella ja muuttaa perinteistä, parhaillaan digitalisoituvaa raideliikennealaa. Yrityksen tavoitteena on olla yksinkertaisesti alansa paras. Jotta tavoite onnistuu, töihin tarvitaan alan parhaimmat ihmiset. Proxionilla ollaan varmoja siitä, että Suomen raidealan paras osaaminen löytyy juuri täältä ja lisää tulee ja kehittyy koko ajan!

Proxionilla on töissä eri alojen ammattitaitoisia ja kunnianhimoisia osaajia. Moni heistä on nuori. Työntekijät viihtyvät, koska työkulttuurista on purettu menneeseen maailmaan kuuluvia rakenteita, jotka eivät enää palvele 2020-luvulla. Jokainen saa vaikuttaa työpäivänsä yksityiskohtiin itse, ulkopuoliset eivät huomaa, kuka on esimies ja kuka ei, ja kaikkia kuunnellaan. Proxionilla halutaan, että ihmiset nousevat esiin ideoidensa ja osaamisensa, eivät titteliensä takia.

Asiakkaalle Proxionin toimintakulttuuri näyttäytyy parempana työnlaatuna ja innovatiivisina ideoina. Kun on vapautta olla luova ja parhaimmat kyvyt saavat nousta esiin, syntyy uusia oivalluksia ja huippujälkeä.

Tulevaisuus

Kansainvälistyminen luo uusia mahdollisuuksia

Proxion kasvaa kovaa vauhtia. 2020-luvulla yritys aikoo jatkaa aktiivista rekrytointia ja laajentua kansainvälisesti. Tavoitteena on olla raidealan paras osaaja Suomessa ja merkittävä toimija Euroopassa. Lisäksi yhtiö laajentaa palvelutarjontaansa kaikkiin väylämuotoihin sekä huoltovarmuuden kannalta turvallisuuskriittiseen infrastruktuuriin.

Asiakkaitamme palvelemme edelleen yhtenä Proxionina ja muutoksen tavoitteena onkin asiakaskokemuksen parantaminen ja entistä asiakaslähtöisempi toiminta.

Proxion on innovatiivinen toimija, joka pyrkii ravistelemaan raideliikennealaa. Meillä on meneillään kunnianhimoisia hankkeita, kuten autonomisen junan kehityshanke. Uudistunut strategiamme ohjaa laajentamaan osaamistamme ja tarjontaamme uusiin infra-aloihin.

Olemme sitoutuneet noudattamaan ISO 14001- ja 9001-standardeja, ja yrityksellämme on olemassa ympäristöohjelma. Pyrimme aina ympäristön, yhteiskunnan ja ihmisen kannalta kestäviin ratkaisuihin.
Proxion toimii yhteistyössä muiden konsulttien, viranomaisten, alihankkijoiden ja rakennuttajien kanssa, luoden laaja-alaisen osaaja- ja kumppaniverkoston.

Haluamme tarjota asiantuntevan ja kokonaisvaltaisen asiakaskokemuksen, joka pohjautuu laaja-alaiseen osaamiseemme ja ymmärrykseemme vaativista, monialaisista ja useita sidosryhmiä palvelevista projekteista.

Palvelemme erityisesti liikennesektoria, julkishallintoa ja teollisuutta. Asiakkaitamme ovat mm. Väylävirasto, Fintraffic Oy, Kaupunkiliikenne Oy sekä turvallisuuskriittiset toimijat kuten satamat ja valmistava teollisuus.

7 Toimipistettä
180 + Raidealan ammattilaisia
50 + Palvelua asiakkaillemme