Ota yhteyttä
figb

Timo Savolainen Proxion-yhtiöiden kehitysjohtajaksi

Timo Savolainen on aloittanut Proxion-yhtiöiden kehitysjohtajana 7.8.2017 alkaen. Savolainen on työskennellyt aikaisemmin mm. Moilas – yhtiöiden toimitusjohtajana, Pieksämäen kaupungin elinkeinotoimen johtajana ja Etelä-Savon Energia Oy:n talousjohtajana. Hänellä on laaja kokemus kasvuyritysten kehittämisestä sekä myynnin ja markkinoinnin tehokkaasta organisoinnista. Uudessa toimessaan Timo tulee luotsaamaan Proxionin kehitysyksikköä tavoitteena vahvasti kansainvälinen Proxion.

”Olen ylpeä, kun saamme Proxionin käyttöön Timon osaamisen ja kontaktiverkoston”, toteaa Proxionin hallituksen puheenjohtaja Petri Puikkonen. ”Timo tuo huippukovaan asiantuntijajoukkoomme lisää osaamista markkinointiin ja myyntiin liittyen. Kovat tavoitteemme yhtiön kasvattamiseksi vaativat Proxionilta panostuksia uusien tuotteiden ja palveluiden markkinoille tuomiseen ja niiden kaupallistamiseen. Uskon, että Timon aikaisempi kokemus kuluttajatuotteiden parissa auttaa meitä myös asiantuntijapalveluiden brändäämisessä ja myynnissä.”

Proxion on vuonna 2005 perustettu suunnittelu-, projektitoimitus- ja ohjelmistopalveluita sekä energianhallintajärjestelmiä tuottava konserni. Proxionin ydinosaamista ovat vaativat julkiset ja yksityiset raideinfrastruktuurin projektit. Proxion työllistää yli 60 kokenutta ja kokeilunhaluista huippuosaajaa. Proxionin pääkonttori on Helsingissä, ja muut toimipisteet sijaitsevat Kuopiossa, Tampereella, Oulussa ja Pieksämäellä.