Ratkaisumme

Turvallisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja

Ympäristöarvot, turvallisuus ja helppous ovat Proxionin ratkaisujen perustana. Kehitämme ratkaisujamme turvallisuus ja ympäristö edellä, mutta kustannustehokkaasti. Proxion on älyliikenteen ja teknologian edelläkävijä.

Datan hyödyntäminen mahdollistaa raideliikenteen ja -infran paremman suunnittelun sekä päätöksenteon toimenpiteistä. Kokemuksemme tietojärjestelmistä, paikkatiedosta ja ohjelmistoista yhdistettynä vahvaan rautateiden substanssiosaamiseen, tuottaa ylivertaista lisäarvoa asiakkaillemme. Proxionin vahvuus kumppanina onkin kriittisen infrastruktuurin vaatimusten ja tarpeiden kokonaisvaltainen ymmärrys ja asiantuntijuus, jonka ansiosta voimme toimia kumppanina koko hankintaprosessin ajan aina tarvemäärittelystä toimitukseen ja ylläpidon valvontaan.

Radioverkkojen merkitys digitaalisten ratkaisujen edistämisessä sekä älykkäässä ja turvallisessa liikenteessä kasvaa. Ohjelmistoteknologian avulla luodaan reaaliaikainen tilannekuva ja integroidaan teknologisia ratkaisuja mahdollistamaan datan hyödyntäminen operatiivisessa toiminnassa ja kunnossapidossa. Proxion tuottaa korkean teknologian asiantuntija-, mittaus-, ohjelmistokehitys- ja järjestelmätoimituspalveluja liikenteen ja liikkumisen alueilla.

Hyödynnämme teknologista osaamistamme myös rautatiemaailman ulkopuolella. ProX-iPower -energianhallintajärjestelmä on ratkaisumme kiinteistöjen energianhallintaan. Hyödynnä sähkömarkkinan edullisimmat tunnit ja tasaa verkkosähkön tarvettasi hinnan ollessa korkeimmillaan. Ratkaisu hyödyttää niin kuluttajaa kustannussäästöjen muodossa kuin sähkömarkkinaa tasaamaan sähköntarvetta korkeimman kulutuspiikin aikaan.

ProX-LX -varoituslaitos

ProX-LX -tuotteemme ovat räätälöitävät ratkaisumme asiakkaidemme tarpeisiin. Haluamme omalta osaltamme mahdollistaa turvallisen liikkumisen rautateillä ja niiden läheisyydessä tuottamalla laadukkaita ratkaisuja raiteille kustannustehokkaasti. Turvallisuutta voidaan parantaa. Proxionin tahtotila on parantaa rautateiden turvallisuutta. Asiantuntijamme ovat kehittäneet modulaarisen ProX-LX -varoituslaitoksen, jossa hyödynnetään alan edistyksellisintä teknologiaa.

Varoituslaitos hyödyntää asiantuntijoidemme huippuosaamista sekä alan edistyksellisintä teknologiaa. ProX-LX -varoituslaitos voi koostua varoitusvaloista, valo- ja äänivaroituksesta tai puolipuomilaitoksesta. Turvallisuuden varmistaa junaradalle asennettu akselinlaskentajärjestelmä, mikä junan saapuessa aktivoi välittömästi tiellä liikkujien varoitusjärjestelmät. Varoitusjärjestelmät menevät pois päältä vasta, kun tiellä kulkijan on turvallista jatkaa matkaansa ja juna on kokonaan poistunut risteyksen suoja-alueelta.

Jokaisen ProX-LX -varoituslaitoksen hankinta on prosessina ainutlaatuinen. Toimituksemme perustuvat aina tarvemäärittelyn perusteella laadittuun suunnitelmaan ja kohteen mukaiseen erittelyyn. ProX-LX -varoituslaitoksessa hankintaprosessissa niin tilaajalla kuin toimittajalla on omat vastuunsa ja velvollisuutensa, joiden hoitamisesta sovitaan yhdessä tarvemäärittelyn yhteydessä.

ProX-iPower -energianhallintajärjestelmä

Energian korkea hinta ja arvaamaton hintakehitys vaikeuttavat kotitalouksien ja kiinteistönomistajien varautumista nouseviin kustannuksiin. Korkea hinta kertoo myös korkeasta energiantarpeesta, jolloin kuormitus koko verkon alueella on huipussaan. Onkin tärkeää, että jokainen osallistuu energiantarpeen säätämiseen ja tasaamiseen omien mahdollisuuksiensa puitteissa.

ProX-iPower -energianhallintajärjestelmän avulla kiinteistön energiankulutusta voidaan tasata hintahuippujen aikaan. Älykäs automaatio hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja pörssisähkön alhaisempia hintoja ladaten energiaa akkuvarastoon käytettäväksi myöhemmin kuormitushuipun aikaan. Akkuvarasto voidaan ladata täyteen hyödyntäen esimerkiksi päivällä saatavaa aurinkoenergiaa ja yön alhaisempia pörssisähkön hintoja. Akkuvarasto luovuttaa energiaa kalliimpien tuntien aikaan kiinteistön eri kulutustarpeisiin, kuten lämmitykseen tai valaistukseen.

Järjestelmä mitoitetaan aina kiinteistön tarpeen mukaisesti. Saatavilla on eri akkukapasiteettivaihtoehtoja ja järjestelmään voidaan liittää eri energiantuotannon muotoja, kuten aurinkopaneelit tai tuulivoimaa.

ProX-Rail -tilannekuvajärjestelmä

Logistiikkakeskittymät, kuten satamat ja terminaalit ovat alueita, joilla työskentelee useita eri toimijoita ja ajoneuvoja. On tärkeää, että alueen logistiikasta on selkeä tilannekuva saatavilla ja liikennettä voidaan ohjata tehokkaasti ja turvallisesti alueella.

ProX-Rail -tilannekuvajärjestelmä on yksityisraiteille suunniteltu palvelu, joka kokoaa kaiken raiteilla tapahtuvaan liikennöintiin liittyvän tiedon samaan paikkaan. ProX-Railin avulla voidaan hallita ratakapasiteettia ja palvelupaikkoja. Palvelusta näkee yksittäisten junien aikataulut ja saapumis- sekä poistumistiedot, eri ratojen varaustilanteen niin kartalla reaaliaikaisesti kuin eri ajan hetkinä tulevaisuudessa.

ProX-Rail mahdollistaa esimerkiksi satamalogistiikan johdon, operaattorin ja kunnossapitäjän työskentelyn samassa näkymässä. Suomen talvi saattaa yllättää, jolloin yllättävä tarve lumitöille voi aiheuttaa tarvetta muuttaa palvelupaikkavarauksia kunnossapidon tieltä. ProX-Railin muodostaman yhtenäisen tilannekuvan avulla eri toimijoiden yhteistyö on mahdollisimman saumatonta!

Mittauspalvelut

Suomessa valmistaudutaan liikenteenhallinnassa uusiin radioverkkopohjaisiin ratkaisuihin, joilla päästään kohti digitaalista ja älykästä raideliikennettä. Ensimmäiset radioverkkotekniikkaan nojaavat ERTMS/ETCS-toteutukset ovat jo valmisteilla. Datan hyödyntäminen mahdollistaa raideliikenteen ja -infran paremman suunnittelun sekä päätöksenteon toimenpiteistä.

Mittauspalvelut tarjoaa asiantuntijapalveluita tietoliikenteen, radioverkkojen, sekä paikannuksen parissa. Liikkuva mittauslaboratorio on varustettu monipuolisella laitteistolla, joka mahdollistaa asiakastarpeeseen räätälöidyt tietoliikenteen ja paikannuksen mittaukset asiakkaan omassa ympäristössä. Verkon kuuluvuuden ja kapasiteetin lisäksi mittaamme asiakkaan kriittisten sovelluksien toimivuutta. Lisäksi toteutamme esimerkiksi radioverkon häiriömittauksia eri taajuusalueilta, laatu- ja vertailumittauksia sekä paikannusjärjestelmien laatumittauksia.

Mittauspalvelut ovat kokonaisvaltainen ratkaisu, jossa kartoitetaan asiakastarve, tunnistetaan tarvittavat testitapaukset ja räätälöidään mittauksen toteutus, jonka jälkeen mittaustulokset analysoidaan ja raportoidaan asiakkaalle yhteisesti sovitun mukaisesti.

Liikkuva mittauslaboratorio on varustettu monipuolisella laitteistolla, joka mahdollistaa asiakastarpeeseen räätälöidyt tietoliikenteen ja paikannuksen mittaukset asiakkaan omassa ympäristössä. Verkon kuuluvuuden ja kapasiteetin lisäksi mittaamme asiakkaan kriittisten sovelluksien toimivuutta. Lisäksi toteutamme esimerkiksi radioverkon häiriömittauksia eri taajuusalueilta, laatu- ja vertailumittauksia sekä paikannusjärjestelmien laatumittauksia.

Lisätietoja

Mikko Oksanen
Myynti, markkinointi ja viestintä
Asiakkuusjohtaja
mikko.oksanen@proxion.fi
0409619224