Matti Räsänen, 29 ohjelmistokehittäjä Mikkeli

Tutustuin raidealaan sattumalta. Opiskelin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Mikkelissä
tietojenkäsittelyä ja sain harjoittelupaikan paikallisesta yrityksestä, jonka yksi erikoisalue on
raideliikenne. Tykästyin heti ja jäin yrityksen töihin valmistuttuani vuonna 2017. Tuntui
merkitykselliseltä vaikuttaa omalla työllään siihen, miten Suomessa liikennöidään.
Kun Proxionilla tuli viime vuonna ohjelmistokehittäjän paikka auki, kyselin siellä työskennelleeltä
tutultani, minkälainen työpaikka on. Me koodarit arvostamme muitakin asioita kuin palkkaa.
Ilmapiiri, ammattitaitoinen tiimi ja muut edut ovat tärkeitä. Kaverin kertomat asiat kuulostivat
hyviltä, ja niinpä päätin hakea ja sain paikan. Aloitin Proxionilla lokakuussa 2020.

Työpaikkana Proxion on ollut juuri niin hyvä kuin etukäteen sain kuullakin. Ammattitaidon ja
urakehityksen kannalta on hyvä, että olen päässyt tekemään töitä monilla eri ohjelmistokielillä ja
käytämme uusimpia teknologioita. Käytännössä työni on tiedonetsintää ja ongelmanratkaisua.
Projektit tehdään asiakkaan toivomalla tavalla ja aikataulussa, mutta saan itse vaikuttaa työpäiväni
kulkuun. Minulle on sopinut se, että tunnit kirjataan järjestelmään, eikä kukaan niin sanotusti vahdi
tekemistä. Voisin tehdä töitä kotoa käsin, mutta tykkään olla Mikkelin uusissa toimitiloissa.
Proxionilla olen saanut nuorenakin työntekijänä vaikuttaa. Monesti oma ehdotus on mennyt läpi.
Yhtä tärkeää on, että tiimissämme on minua kokeneempia työntekijöitä ja yritykseen on tullut
paljon erilaisia ihmisiä eri yrityksistä. Tietoa on saatavilla laajasti oman yrityksen sisältä ja apua voi
aina kysyä.

Raidealalla työskentelyssä parasta on se, että uutta oppii joka päivä. Tuntuu, ettei oppiminen lopu
ikinä. Edessä on monta mielenkiintoista projektia.
Suosittelen Proxionia myös muille ohjelmistokehittäjille, jotka haluavat työskennellä vähän
erilaisen asian puolesta ja uusimpien teknologioiden parissa. Suomessa ei ole kovin monta
työnantajaa, jotka työskentelisivät raidealalla.

Me koodarit arvostamme muutakin kuin palkkaa

Matti Räsänen, 29 ohjelmistokehittäjä