Proxion on yhtiön omistajien tuella päättänyt irtisanoutua kaikesta yhteistyöstä venäläisten toimijoiden kanssa. Tulemme käymään läpi kaikkien projektien sidosryhmät ja keskeytämme tarvittaessa ne projektit, joilla yhteistyötä venäläisten toimijoiden kanssa ei lopeteta. Haluamme toimia arvojemme mukaisesti ja kantaa oman vastuumme tilanteessa.
-Ymmärrän päätöksen mahdolliset taloudelliset vaikutukset yrityksellemme, kertoo Proxionin pääomistaja Petri Puikkonen. Koen kuitenkin, että ihmisoikeudet eivät ole myytävissä ja maailmassa on suurempia asioita, kuin taloudellinen menestys.
Proxion käynnistää liiketoimintajohtajien johdolla selvitystyön jokaisen projektimme osalta ja ohjeistamme projektipäälliköitä keskeyttämään työt sekä sopimusneuvottelut niiden projektien osalta, joissa mukana on venäläisomisteisia sidosryhmiä.
-Pelkkä puhe ei riitä, tarvitaan konkreettisia tekoja, jatkaa toimitusjohtaja Timo Savolainen. Toivottavasti esimerkkimme rohkaisee myös muita yrityksiä ja yhteisöjä katkaisemaan yhteistyön. Lyhyellä aikajänteellä tämä tulee vaikuttamaan yrityksemme talouteen negatiivisesti, mutta uskomme, että näin toimimalla omalta osaltamme varmistamme, että voimme tulevaisuudessa toimia osana yhtenäistä, turvallista Eurooppaa vakaassa toimintaympäristössä.
Proxion on raideliikenteen asiantuntijakonserni, jolla on tytäryhtiö ja liiketoimintaa lisäksi Virossa. Olemme mukana suuressa osassa kansallisesti merkittäviä raideinfrastruktuurihankkeita niin Suomessa kuin Baltiassa. Linjauksemme koskee kaikkia konsernin yhtiöitä ja projekteja markkinasta riippumatta.
Lisätietoja antaa:
Timo Savolainen, toimitusjohtaja, Proxion Oy, 0440 882 216, timo.savolainen@proxion.fi