Katriina Viljanen, ryhmäpäällikkö

Miksi Proxion? Proxionissa minua kiehtoi muun muassa yrityksen arvomaailma, joka on hyvin lähellä omaani. Meillä Proxionilla arvostetaan ihmisiä, annetaan vastuuta ja mahdollistetaan itsensä näköinen urapolku. Vaikka olemmekin kasvuyritys, Proxionilla on vahva yhdessä tekemisen henki! Täällä saa aina apua, kun sitä tarvitsee – tiukan (tai vähemmän tiukan) paikan tullen pystyn tarvittaessa soittamaan kenelle tahansa, oli kyseessä sitten oma tiimiläinen, toimitusjohtaja tai yrityksen omistaja.  

Koulutukseltani olen tuotantotalouden diplomi-insinööri. Suoritin DI-tutkintoni jatkotutkintona töiden ohella. Diplomityöni tein Proxionin Autonominen juna -hankkeelle. Tuotantotaloutta päädyin opiskelemaan oikeastaan ihan sattumalta: lukioaikana olin erään kerran kävelemässä linja-autoasemalta kotiin, ja matkalla aloin jutustelemaan erään nuoren henkilön kanssa, joka kertoi opiskelevansa tuotantotaloutta ammattikorkeakoulussa. Lukiossa monet olivat puhuneet silloisen TKK:n tuotantotaloudesta hienona opintolinjana, johon on vaikea päästä, ja sitä kautta sitten aloin pohtimaan, voisiko tuotantotalous olla minunkin juttuni.  

Proxionilla olen ollut töissä vajaat kolme vuotta. Aloitin liikennesuunnittelun tiimissä asiantuntijana ja projektipäällikkönä, mutta heti ensimmäisellä työviikollani päädyin sattuman kautta myös tiimin vetovastuuseen, mikä toi mukanaan myös myyntityötä ja asiakasyhteistyötä. Tällä samalla urapolulla olen edelleen! Esimiehenä toimiminen ja oman tiimin tukeminen on tärkeimpiä työtehtäviäni. Tämän lisäksi teen edelleen projektityötä niin projektipäällikkönä kuin asiantuntijanakin. Toimin myös Proxionin henkilöstörahaston hallituksen puheenjohtajana. Aiemmin toimin myös suunnitteluliiketoiminnan laatuvastaavana laatu- ja toimintajärjestelmäryhmässä. 

Pidän siitä, että Proxionilla saa tehdä töitä yli liiketoiminta- ja tiimirajojen. Meillä liikennesuunnittelussa useat projektit ovat sellaisia, joihin tarvitaan apua esimerkiksi infra-, sähkörata- ja turvalaitesuunnittelupuolelta. Projektityö on pitkälti asiakas- ja sidosryhmäyhteistyötä, joten olen paljon tekemisissä myös Proxionin ulkopuolisten sidosryhmien kanssa. On hienoa, että työn puolesta on päässyt myös verkostoitumaan! Pidän siitä, että jos täällä haluaa vastuuta, sitä myös annetaan. Olen itse päässyt vetämään hyvin monipuolisia ja haastaviakin projekteja. Vaikka oma ydinosaaminen on liikennesuunnittelun puolella, olen toiminut projektipäällikkönä ratasuunnitteluprojektissa, ja tällä hetkellä vedän turvalaite- ja sähköratasuunnittelun projektia. 

Projekti- ja asiantuntijatyössä päivät voivat toisinaan olla hyvin hektisiä, eikä samanlaisia työpäiviä ole. Oman hyvinvoinnin kannalta on erittäin tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta ja siitä, että taukoja tulee pidettyä säännöllisesti. Välillä täytyy muistaa myös lomailla ja jättää työasiat kaiken muun ulkopuolelle. Harrastan fitnessurheilua, ja sen kautta olen saanut paljon arvokasta itsetuntemusta omaan jaksamiseen liittyen. Siitä on ollut apua myös työelämässä.

Täällä saa avoimesti monipuolisia mahdollisuuksia.

Katriina Viljanen, ryhmäpäällikkö

Lisää luettavaa